Ajankohtaista

Ajankohtaista: Täältä löydät tietoa hoitohuoneen ajankohtaisista asioista. Päivitän sivua sen mukaan, kun ajankohtaisia asioita on :-).


Heinä-elokuun ja syksyn 2026 hoidot

Olen heinä-elokuussa pääosin lomalla. Teen silloin hoitoja pari päivän ajan kahden viikon välein Hoitohuone Aninkaisella Etelä-Haagassa. Näissä puitteissa on mahdollista tulla tänä aikana myös sarjahoitoihin. Heinä-elokuussa en pysty tarjoamaan juurikaan ylimääräisiä aikoja. Syyskuun alusta alkaen on tarjolla enemmän hoitoaikoja jokaiseksi viikoksi. Sarjahoidot toteutuvat silloin myös tiheämmin käynnein.

Konstellaation harjoitushoitoja syksystä 2026 alkaen

Olen opiskellut vuoden 2024 lopusta alkaen konstellaatio-menetelmän yksilöohjausta. Konstellaatio on terapeuttinen menetelmä, jossa on mahdollista käsitellä omaa taustaa ja omaa suhtautumista ja suhdetta johonkin tiettyyn aiheeseen. Ohjaan konstellaatioita tulevaisuudessa. Aloitan ottamaan harjoitusasiakkaita vastaan syksystä 2026 alkaen. Silloin on mahdollista tulla kokeilemaan konstellaatio-menetelmää tavallista edullisemmin. Lisätietoja kerron täällä myöhemmin.